Ryhdy opettajaksi verkossa – yrittäjyyteen vinkkejä

yrittäjyyteen vinkkejä

Kun tarvitset hyviä neuvoja yrittäjyyteen, on yksi tärkeimmistä se, että tunnista osaamisesi – jota voit myydä. Osaamisen myyminen voi olla myös jonkin asian opettamista. Sinulla ei tarvitse olla opettajan ammattitutkintoa tai pedagogista pätevyyttä voidaksesi tehdä tämän, sillä kun opetus tapahtuu verkossa, pystyt tuottamaan opetusmateriaalia etukäteen kuvaamalla ja editoimalla, jolloin liveopetustilanteen paineet eivät kasaudu kohdallesi. Mut jos olet luonteva kameran edessä ja livetilanteissa, voit järjestää opetusta webcamin ja sopivan palvelun avulla.

Osaatko esimerkiksi kieliä – tai edes yhtä kieltä äidinkielesi ohella erinomaisesti? Ryhdy kieltenopettajaksi. Kielenopetus voi olla myös pelkästään keskustelua, sillä monet etsivät juuri sellaisia mahdollisuuksia tullakseen paremmiksi perusopintojensa jälkeen.

Keskustelumahdollisuuksia kun ei useinkaan ole tarjolla liikaa. Tällöin tarvitaan reaaliaikaista palvelua esimerkiksi Skypen, Teamsin tai Zoomin välityksellä. Muita kieltentunteja voidaan tehdä valmiiksi YouTubeen tai muihin verkkopalveluihin, jonne osallistujat saavat linkin maksettuaan etukäteen oppitunnistasi.

Mieti mitä oikeasti myyt

Muita hyviä neuvoja yrittäjyyteen verkko-opetuksessa on se, että pyri tunnistamaan markkinat ennen kuin aloitat päätäpahkaa opetuksen myymisen. Mieti siis etukäteen, kenet haluat opetuksellasi tavoittaa. Samoin, vaikka perusidea voikin olla jo hallussa, määrittele tarkoin mitä haluat opettaa. Yhdistelmäkurssit voivat joskus olla järkevä vaihtoehto. Niissä oppilaat voivat opiskella silloin kun he haluavat. Tämä tietenkin riippuu myös opettavasta asiasta ja sen tyylistä. Esimerkiksi kielikeskusteluihin tällainen ei välttämättä sovi.

Pelkkä opettaminen ei kuitenkaan tuo asiakkaita eli oppilaita, vaan yrittäjän tulee markkinoida palveluitaan. Markkinoinnissa kannattaa muistuttaa, millaisia opetustilanteita on tarjolla heille ja myös muistuttaa, että tarvittaessa oppiminen voi tapahtua jopa pelkän puhelimen ja internetyhteyden avulla.

Markkinointi on yksi haastavimmista osa-alueista, mutta verkosta löytyy kyllä esimerkiksi freelancereille tarkoitettuja sivustoja, jossa palveluitaan on helppo myydä. Sosiaalisen median palvelut kannattaa toki ottaa haltuun. Tee palvelullesi somesivut ja kanavat, ja jaa sitä ensiksi ystävillesi, opiskelu- tai työkavereillesi ja potentiaalisille oppilaille.

Reaaliaikaiset tunnit ovat siinä mielessä hyviä, että oppilaat voivat kysellä sinulta nimenomaan reaaliajassa asioita, jotka heitä mietityttävät. Tämä on erinomaista palvelua ja jos hoidat asiasi hyvin, maine kiiriii varmasti eteenpäin nopeasti. Hyvä maine voi olla paljon tärkeämpää kuin maksettu mainos sosiaalisessa mediassa, mutta toki molempi parempi.

Pienryhmät usein toimivat

Joissakin verkkopalveluissa on mahdollista luoda eräänlaisia pienryhmiä, jonka jälkeen pienryhmät kokoontuvat taas “isoon luokkaan”, jossa he voivat esitellä vaikkapa antamisi tehtävän. Pienryhmätyöskentely on usein hedelmällistä ja miellyttävämpää kuin isossa ryhmässä toimiminen. Ja koska oppilaasi osallistuvat vapaaehtoisesti ja maksamalla tunneillesi, on melko varmaa että he haluavat oppitunneista kaiken irti. 

Oppilaiden arvosanat eivät ole välttämättömyys kaikissa opetustilanteissa verkossa, mutta joskus se on hyvä asia. Vaikka et välttämättä virallista todistusta voikaan antaa, on mahdollisuus luoda joskus kyselyitä ja testejä, joiden avulla he voivat testata oppimaansa käytännössä. Testin lopputulos voi toimia samalla arvosanana. Ja jos he pääsevät tekemään testin uudestaan, on heillä mahdollisuus parantaa lopputulosta. Tällöin toki kannattaa tehdä vaihtoehtoisia versioita testistä, etteivät oppilaat vain opettele oikeita vastauksia etukäteen.

Mikä sitten voisi olla kurssisi hinta? Ota selvää muista samanlaisista, vertaa niiden sisältöä ja opettajan osaavuutta ja päätä sitten itse mikä voisi olla sellainen hinta, jonka voisit itsekin maksaa antamastasi palvelusta. Joskus voit tehdä tarjouksia oppitunneillesi ja lyödä yhteen pakettihintoja, jolloin oppilaat saavat halvemmalla, kun ostavat enemmän opetustasi. Pyri myös omaperäisyyteen ja pohdi, onko oppitunneillasi jotain sellaista, mitä muilla vastaavilla ei ole tarjolla. Maksaville asiakkaille voit myös luvata jotain maksutta, kuten vaikkapa sähköpostineuvonta tietyn ajan.

Käytä mielikuvitusta ja aloita opettajana jo tänään.